Eduskunnan yli kaksituntinen väittely ruokapoliittisesta selonteosta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) paljasti ruokapoliittisen keskustelun kipupisteet. Osa puhujista maalasi kaikki tuotantoeläimet kärsiviksi, yksi kommentoi kuinka ”jäniksenruualla” ei tiliä tehdä, ja kolmannet löysivät jälleen ratkaisun turpeesta. Vaikka hyviä ja rakentavia puheenvuorojakin kuultiin, jäi keskustelusta valju olo. Missä ovat rohkeat, tulevaisuuteen katsovat näkemykset suomalaisen ruokajärjestelmän uudistamisesta?
Venäjän hyökkäyssodan myötä huoltovarmuuskysymykset ovat nostaneet kotimaisen ruoantuotannon arvostusta, mikä näkyi selvästi myös eduskunnan keskustelussa. Omavaraisuuden säilyttämisestä puhutaan entistä myönteisemmin, ja konsensus ylittää puoluerajat. Mutta pinnan alla on jännitteitä: maataloustukien kohdentaminen, riippuvuus ulkomaisesta energiasta ja lannoitteista sekä kysymys siitä, miten omavaraisuutta ylläpidetään samalla kun ruoantuotannon ympäristövaikutuksia hillitään.
Vastakkainasettelu jarruttaa ratkaisuiden löytämistä
Ruoka on poliittisesti monimutkainen asia, joka kytkeytyy talouteen, kestävyyteen, kansanterveyteen ja huoltovarmuuteen. Päätöksiä tehdään useassa ministeriössä ja kunnissa. Ruoka on lisäksi erittäin henkilökohtaista – se liittyy identiteettiin, kulttuuriin ja perinteisiin. Tämä näkyy myös poliittisessa keskustelussa.
Vastakkain asetetaan liha ja kasvikset, ravitsemussuositukset ja yksilön valinnanvapaus, ilmastotavoitteet ja maatalouden toimintaedellytykset.
Keskustelu ruuasta on välillä hyvin polarisoitunutta, varsinkin sosiaalisessa mediassa. Vastakkain asetetaan liha ja kasvikset, ravitsemussuositukset ja yksilön valinnanvapaus, ilmastotavoitteet ja maatalouden toimintaedellytykset. Tosiasiassa nämä kysymykset ovat harvoin täysin vastakkaisia.
Esimerkiksi liha-kasvis-kinastelun sijaan voimme todeta, että kestävään kasviproteiinien viljelyyn tarvitaan kotieläintuotantoa ja iskunkestävään kotieläintuotantoon kotimaista kasviproteiinia. Kiinnostavampi kysymys onkin, miten poliittisilla päätöksillä voidaan lisätä Suomen valkuaisomavaraisuutta ja nostaa palkokasvien jalostusastetta. Tai miten ratkaistaan se rakenteellinen haaste, että kotieläintuotanto ja peltoviljely ovat alueellisesti eriytyneitä? Erilaisia näkökulmia on varmasti siihen, minkälaista eläintuotannon pitää tulevaisuuden Suomessa olla, mutta näistäkin asioista on mahdollista keskustella yhteisen pöydän ääressä.
Ruoka-akatemia kutsuu rakentavaan keskusteluun
Maa- ja metsätalousministeriön tuore ruokastrategia (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)tunnistaa ongelman selvästi: vastakkainasettelu hidastaa ruokajärjestelmän muutostyötä. Strategian toimeenpanosuunnitelman luonnoksessa rakentavan ruokadialogin lisääminen on nostettu yhdeksi keskeiseksi teemaksi. Tarvitaan paikkoja, joissa ristiriitoja käsitellään avoimesti ja etsitään yhdessä ratkaisuja.
Arvostavassa keskusteluilmapiirissä voidaan huomata harmaan sävyjä ja ehkäistä ”me ja ne” -leirien syntymistä.
Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta Ruoka-akatemiassa tartumme haasteeseen. Ruoka-akatemia kokoaa saman pöydän ääreen päättäjät, tutkijat ja ruoka-alan toimijat ja haastaa heitä pohtimaan ruokajärjestelmää kokonaisuutena. Arvostavassa keskusteluilmapiirissä voidaan huomata harmaan sävyjä ja ehkäistä ”me ja ne” -leirien (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) syntymistä.
Strateginen, tieteeseen perustuva ruokapolitiikka ei synny itsestään. Tarvitaan yhteistä tietopohjaa, keskustelua ja verkostoja. Ruoka-akatemia rakentaa niitä päättäjäkurssien ja Ruoka-areena-tilaisuuksien kautta vastaten samalla siihen tarpeeseen, jonka ruokastrategia on tunnistanut.
Haluatko olla mukana rakentamassa parempaa ruokakeskustelua? Tilaa uutiskirje ja liity mukaan!
Silja Varjonen
Kirjoittaja on ruoka-akatemian hankepäällikkö, politiikan penkkiurheilija ja ruokajärjestelmää uteliaisuudella tarkasteleva elintarviketieteiden maisteri.
